Mahtipontinen ensimmäinen merkintä

Juu elikkäs, vihaan sekä a) julkisesti kirjoittamista että b) ensimmäisiä päivityksiä, joten tästähän tulee ihan pirun hauskaa.

Moi, oon Nanna, 22-vuotias, Tampereella asuva mutta ei tamperelainen, yo-pohjainen kukka- ja puutarhakaupan linjalla oleva puutarhatalouden opiskelija Ahlmanin ammattiopistossa. Pidän tätä lähinnä jonkin sortin oppimispäiväkirjana / yleisenä koulufiilistelypaikkana, koska kun kahden vuoden päästä pitää palauttaa portfolio niin on kuulemma aika rasittavaa alkaa selata jotain ykkösvuoden syksyn epämääräisiä muistiinpanoja ja yrittää muistaa että miltä tuntui.

Ensimmäisen viikon työhaalarifiilistelyä.

Koulua on takana kaksi viikkoa ja olen muun muassa:
- leikannut ruohoa ensimmäistä kertaa elämässäni (on muuten helvetin raskasta puuhaa, rispektini isiä ja hänen takapihalla vietettyjä tunteja kohtaan nousi aika radikaalisti)
- rei'ittänyt itseäni karhunvademapensaan piikeillä (oi kipua ja tuskaa)
- oppinut tunnistamaan esim. ansarijauhiaisen (kuukausi sitten jos joku olisi kysynyt, olisin veikannut että se on sukupuolitauti)
- saanut satakaksikymmentäkaksi latinankielistä nimeä opeteltavaksi lokakuun puoleenväliin mennessä (joo siis ei mitään paineita)
- viittä vaille hyperventiloinut tajutessani että imupintaa leikatessa puukon terä on suoraan peukaloani vasten (mutta se olikin paljon vähemmän pelottavaa kuin pelkäsin)
- suorittanut lukivaikeustestin (tuntuu että olisin kolmen vuoden IB-lukion tai neljän yliopistovuoden aikana huomannut jos lukeminen tuottaisi vaikeuksia, mutta olihan se ihan viihdyttävä aamupäivä)

Nyt on arki alkanut jo rullata eteenpäin aivan mainiosti, vaikka ensimmäinen viikko tietenkin oli aika täynnä itsestäänselvyyksientäyttöisiä puheita ja höpsöjä nimileikkejä. Tänään sidottiin ensimmäiset spiraalikimput, mikä oli... mielenkiintoista. Luulisi, että aktiivisesti neulominen ja virkkaaminen olisi jotenkin harjoittanut sorminäppäryyttä, mutta ei näköjään - ensimmäinen (ja toinen, ja kolmas) yritys päättyi lähinnä vieruskaverin kanssa nauramiseen. Hassua muuten, että vaikka olen erittäin vahvasti vasenkätinen, sidonta tuntui heti paljon luonnollisemmalta oikeakätisittäin!

 

Puskassa rämpimistä ja mahtava sidontatyö.

Kello on vajaa yksitoista ja minun piti kilttinä tyttönä olla nukkumassa jo tunti sitten - puoli seitsemän herätykset eivät hirveästi naurata. Loppukevennykseksi vielä maailmanhistorian järkyttävin kuva, minä ja a-tyypin hengityssuojain:

Ei herraisä.