Kuukausi on mennyt ohi sellaisella vauhdilla ettei tunnu todelliselta. Koulussa on ollut paljon uutta, paljon jännää ja paljon ...vähemmän jännää... ja muutama ahaa-elämys. Tässä voisi olla kuvien avulla syyskuu aika hyvin kiteytetty!
Näillä lehmillä ei ole mitään puutarhallista funktiota, mutta 1) ne ovat ihan söpöjä, ja 2) oli ensimmäinen kerta kun uskalsin mennä näin lähelle lehmää! Kaikki aina pilkkaavat kun hermostun lehmien läsnäollessa, etenkin kun hevoset eivät pelota ollenkaan, mutta nyt nappasin itseäni niskasta kiinni ja menin taputtelemaan koulupäivän päätteeksi.
Kurssi josta en ole tainnut hirveästi puhua on Median hyödyntäminen. Olemme opetelleet (tai minun tapauksessa useimmiten vain tuskailleet kun muut opettelevat asioita jotka olivat joillekin itsestäänselviä viisi vuotta sitten) tekstin-, kuvan- ja videonkäsittelyä, minkä lisäksi olemme käyneet netissä läpi hyödyllisiä sivuja opiskelun ja työllistymisen kannalta. Ylläoleva kuva on minun, Vilman ja Mean kaunis "näin puet työvaatteet päälle" -ohjevideon suunnitelma!
Ehkä tylsä juttu muille, mutta minä ainakin olin aivan liekeissä kun tajusin minun kuukausi sitten istuttaneen ruohon oikeasti kasvavan. Sain jotain kasvamaan! Hurraa! (Tässä siis kirjoittaa nuori nainen, joka ei ole elämänsä aikana saanut yhtäkään kasvia pysymään hengissä. Kyllä, opiskelen puutarha-alaa.)
Syyskuun puolenvälin tienoilla harjoittelimme myös ensimmäistä kertaa asetelmien tekemistä. Muiden tekemänä näyttää maailman helpoimmalta asialta, mutta sitten kun itse alkaa tehdä... Sanotaanko vaikka, että olen ihan onnellinen ettei lopputuloksesta ole kuvaa.
Random verenpisara, koska ne ovat nättejä.
Kouluni pitää vuosittain Läheltä hyvää -tapahtuman, käytännössä siis syysmarkkinat jossa sekä koulun tiloilta että muut paikalliset saavat tulla myymään mitä mieleen sattuu. Meidän luokka oli vastuussa omenoista ja mausteista, minkä lisäksi yksi neljän hengen ryhmä (jossa minä olin) koristeli kurpitsanpunnituskilpailun kärryt.
Reippaat kärryjenkoristelijat!
Lauantaiaamuna kuudelta herääminen ei hirveästi naurattanut, etenkin kun ulkona oli kylmä ja sateinen päivä, mutta hienosti saatiin silti katos kasattua ja pöydät raahattua ulos.
Vilma ja minä kauniina valmistautumassa omenanmyyntiin. En olisi uskonut kuinka paljon ihmisiä siellä oli ja kuinka moni heistä himoitsi syysomenoita: punakanelit vietiin kahden tunnin sisään kaikki, keltakanelit melkein yhtä nopeasti.
Möimme myös sekä tuoreita että kuivattuja mausteita. Ne eivät myyneet läheskään yhtä hyvin kuin omenat, mutta kyllä minä ainakin nappasin ruokatauolla ostoskassiini minttua ja salviaa!
Pelättiin ettei sateen takia tulisi ollenkaan kurpitsoita, mutta kyllä niitä sitten lopulta alkoi paikalle valua. Olin itse omenakassalla kun varsinainen punnitus oli, joten en tiedä kuinka painava voittaja oli, mutta aivan hervottoman kokoisia ne olivat!
Yksi asia jonka olen muuten saanut selville erittäin kivuliaasti: se, miksi tyrni on niin perkeleen kallista. Kuinka vaikeasti poimittavia voi oikeasti olla? Marjat ovat tiukasti varressa kiinni, liiskaantuvat jos puristaa vähänkin liian kovaa, ja ovat veitsenterävien piikkien keskellä. Poimiminen on siis hidasta (ja kivuliasta), minä ainakin poimin kahden tunnin aikana vain kilon verran, ja jokaisen tyrnipensasvuoron jälkeen kädet ovat kirvelevillä rei'illä monta päivää.
Tällainen löytyi päivänä menneenä kasvihuoneiden takaa. En ehkä halua tietää?
Olin aivan kohtuuttoman innoissani juuresten sadonkorjuun aikana, kun pääsin kiskomana palsternakkoja maasta. Rakastan palsternakkaa, sekä sanaa että itse juuresta! 'Palsternakka' saattaa hyvinkin olla yksi suomen kielen ihanimmista sanoista, vaikka 'nauris' on kyllä ikuisesti lempparini.
Katu-uskottava duunari-Nanna siimaleikkurin kanssa!
Tuunin siimaleikkuroinnin jälkeen ei meinannut pokka pitää; olen tullut vahvasti siihen tulokseen ettei henkilö ole elänyt elämäänsä kunnolla ennen kuin on vetänyt siimaleikkurilla omenapuun alta. Se määrä puolimätää omenamössöä mikä vaatteille ja etenkin kasvoille sinkoaa... Olin sinä päivänä aika kiitollinen työvaatteistani!
Päästiin myös leikkaamaan ruohoa, ja siinä huristellessa koin jo yllä mainitun ahaa-elämyksen. Olen muutaman kerran miettinyt, että teinkö virheen kun hain kukka- ja puutarhakaupan linjalle enkä viherrakennuksen puolelle, koska rakastan ruohonleikkureita ja lehtipuhaltimia ja siimaleikkureita ja kaikkea sellaista. Siinä mietiskellessä tajusin kuitenkin, että vaikka rakastankin niitä asioita, en halua (enkä jaksaisi) tekemään sitä joka päivä työkseni. Haluan sitten Oikeana Aikuisena omakotitalon jonka takapihalla voin kasvattaa asioita ja haravoida ja ajaa nurmikkoa ja kaikkea sellaista, mutta kyllä asiakaspalvelu on se, minkä parissa haluan arkipäiväni viettää. Läheltä hyvää -päivän omenanmyynti vain vahvisti päätöstäni enemmän. Ehkä tämän takia vuoteni yliopistossa olivat niin turhauttavia: rakastan kyllä kirjallisuutta yli kaiken, mutta en tajunnut ajatella tarpeeksi paljon sitä, että haluanko oikeasti tehdä sitä ammatikseni.
Nyt meinaa tulla liian syvällistä settiä, tässä lampaita keventämään ajatuksia:
Tuli lievästi Uhrilampaat-viboja...
Jostain syystä hämmästyin kamalasti kun maa jäätyi nyt alkuviikosta ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Mihin kesä on oikein hävinnyt? Vasta äskenhän oli elokuu ja kuolin kuumuuteen maissipellossa. Hämmentävää.
Multakasan kuningas, ou jee. Rakennettiin tyttöjen kanssa perennapenkki, minä lapioin multaa kottikärryihin ja kuskasin sitä määränpäähän, ja voin muuten kertoa että kottikärryjen työntäminen todellakin käy hyötyliikunnasta. Nyt on neljä päivää myöhemmin ja hartiani ja käsivarteni lihakset ovat edelleen aivan kuolleet.
Tänään harjoiteltiin taas asetelmien tekemistä, ja tuli muuten todella rumaa jälkeä. Puolustaudun sillä että tämä on toinen kerta elämässäni kun olen tehnyt mitään vastaavaa! Ja ainakin tulee kiva kontrasti siihen, kun puolentoista vuoden päästä laitan tämän kuvan portfolioon ja nakkaan viereen kuvan asetelmasta, jonka kohta kukkamyyjäksi valmistuva Nanna on tehnyt. Tai ainakin toivon, että ero olisi selkeä...
Sidoimme myös kimppuja taas viime viikolla, ja olen aika ylpeä sanoessani että onnistuin todella hyvin! Harmi ettei ole kuvia - opettaja sanoi, että kimppu oli niin hyvä että sen olisi voinut laittaa myyntiin. Tekniikka alkaa siis pikkuhiljaa olla hallussa, mutta olen edelleen todella epävarma estetiikan suhteen. Juuri tänään hermoilin sidonnan opettajalle, että yhyy kun en ikinä tule oppimaan mikä näyttää kauniilta minkäkin kanssa, mutta hän lupasi että vuoden päästä on aivan toisenlainen fiilis. Hän jopa merkitsi sen päivän kalenteriinsa, että varmasti muistaa ottaa asian kanssani puheeksi!
Joku päivä pitää kyllä ottaa ihan oikeakin kamera mukaan kouluun, alkaa mennä hermo puhelimen laatuun... Harmi vain, että ulkona oleminen tarkoittaa käytännössä työkalujen ja koneiden kanssa riehumista, ja sisällä on kädet täynnä kukkia (tai limaista multaa), joten kamera-ajatuksen käytännön toteutus on vielä vähän hakusessa.
