torstai 3. huhtikuuta 2014

Ensimmäisen työharjoittelun ensimmäisiä fiiliksiä

Jestas, miten aika rientää. Yli kaksi viikkoa on jo vierähtänyt työssäoppimassa, tuntuu kuin olisin vasta ihan äsken saapunut sinne mutta toisaalta ollut siellä jo ikuisuuden.


Ensimmäiset pari päivää menivät itse asiassa ihan muita hommia tehdessä, kun puutarhapuolen varsinaiset myyjät olivat toinen sairaana ja toinen lomalla. Mutta oli terassikalusteiden purkaminen ja kokoaminen ihan jännää myös! Sitä on tultu tehtyä aika paljon, samoin grillien kasaamista, sillä sesonkiosasto on puutarhan vieressä.

Teoriassa minun pitäisi osata myydä niitä grillejäkin, mutta ei herraisä. Minä olen asunut grillittömissä asunnoissa koko elämäni enkä edes edesmenneellä kesämökillämme muista kertaakaan käyttäneeni grilliä. (Kyllä, "edesmenneellä" - mökki myytiin kahdeksisen vuotta sitten ja nyt siellä on vieraita ihmisiä jotka repivät meidän rakennukset alas ja KÄVELEVÄT MINUN RANNALLANI. Joo, saattaa olla vähän agressioita tän asian suhteen, mutta olen muuttanut niin uskomattoman monta kertaa elämäni aikana että minulla ei ole mitään muuta paikkaa jota voin kutsua kodiksi paitsi edesmennyt mökki ja isovanhempieni asunto Helsingin keskustassa.) Muutama vuosi sitten olin senaikaisen tyttöystävän mökillä kesän ja siellä taisin grillata jotain vihanneksia, mutta sekin tarkoitti sitä että minä tasan tarkkaan laitoin ruoan grillille ja otin sen siitä pois - en minä mistään puhdistuksista tai kaasuista tai mistään muustakaan mitään tiennyt. Lienee siis sanomattakin selvää, että nyt jos joku tulee kysymään minulta grilleistä, niin nykäisen ketä tahansa muuta hihasta. :D

On sitä onneksi kasvienkin kanssa saanut puuhata. Tulilatvoja on tullut hyllytettyä niin monta sataa ettei tunnu edes todelliselta (suurin kysymys tässä on, että miksi ihmeessä ihmiset ostavat niin uskomattoman rumia kasvja?), samoin narsisseja. Tulilatvoihin on myös pitänyt jok'ikiseen laittaa sellaisella hassulla naksuttimella punaiset hintatarrat, ja voin ilokseni kertoa että se on vielä hauskempaa kuin miltä se näyttää! Naks, tarra irti, tarra kiinni; naks, tarra irti, tarra kiinni. Tuollainen toistava liike rauhoittaa minua ihan hurjasti, ehkä sen takia pidän juoksemisestakin niin paljon.

Aamut alkavat kaikkien tarvittavien kasvien kastelulla sekä hyllyjen siistimisellä. Siistit rivit, tyhjien paikkojen täyttäminen, mahdollinen somistaminen, kylmiössä olevien valmiskimppujen siistiminen ja imupintojen tekeminen yms. (Sivuhuomautus: Huiskulan kukkatukun valmiskimput.... Ei näin, Huiskula. Kyllä ne kukat nätissä spiraalissa ovat, mutta varsia ei ole siistitty ollenkaan eli käytännössä koko veteen tuleva osa on lilluvien lehtien takia puolimätä, eikä imupinnoista ole tietoakaan.) Sen jälkeen haetaan varastosta uusia kukkia/ruukkuja/sesonkituotteita ja puretaan ne laatikoista ja hyllytetään ja hinnoitellaan ne. Tuon rundin toistamisessa ja samalla asiakkkaiden palvelemisessa meneekin aika tehokkaasti koko vuoro.

Tajusin tuossa eilen, että pakkaustaitoni on kehittynyt todella paljon! Pakkohan sen on ollut kehittyä, kun joka päivä pakkaa kimppuja ja ruukkuja, mutta eilen vasta havahduin siihen, että kietaisin maailman nätimmän paketin jollekin mysteeriselle kellokukalle.

Muuten, sattuuko joku tunnistamaan, mikä Campanula-laji tämä mysteerinen kellokukka on? Väri on oikeasti hitusen enemmän violetti kuin sininen, auenneiden kellojen halkaisija n. 1,5cm.


Olen oikeastaan aika ylpeä siitä, miten hienosti olen jaksanut. En yleensä tykkää puhua tästä aiheesta julkisesti koska tulee sellainen olo kuin kerjäisin huomiota, mutta minulla on pienimuotoinen ongelma suuren ihmismäärän tai hälinän keskellä olemisella, joten tämä on samalla sekä työssäoppimista että siedätyshoitoa. :) Taukojen aikana menen yleensä pukuhuoneisiin henkilökunnan kahvion sijaan, ja yhden kerran olen saanut paniikkikohtauksen kesken vuoron ja joutunut poistumaan tunniksi kunnes rauhoituin, mutta muuten olen selvinnyt vallan mainiosti.

Tässä kaikki tältä kertaa, nyt pitääkin rientää suihkuun jotta ehdin lenkittää koiran ennen kuin lähden iltavuoroon. Hauskaa pääsiäisen odottelua!

Opettajaa varten teknisiä tietoja ensimmäisestä kolmesta viikosta:

17.3. 10-17
18.3. vapaa
19.3. 8-16
20.3. 8-16
21.3. 8-14
22.3. 10-17
23.3. vapaa
24.3. 8-15
25.3. vapaa
26.3. 8-15
27.3. 8-15
28.3. 8-15
29.3. 10-17
30.3. vapaa
31.3. 8-15
1.4. vapaa
2.4. 13-20
3.4. 13-20
4.4. 8-15
5.4. 10-17
6.4. vapaa

(Tajusin juuri, ettei minulla ole harmainta aavistustakaan siitä, miten ateriakorvausjutut toimivat. Pitää muistaa kysyä.)